Tidak mau!

Eka viikko Balilla on lähtenyt käyntiin varsin mallikkaasti. Alkuviikosta me muutettiin yheks yöks sviittiin. Muusta en tiedä, mutta oli se ainakin iso. Oli tilaa levitellä tavaroita tarkasti organisoituihin pinoihin ympäri huonetta, tommosesta rinkasta kun ei oo kovin helppo löytää yhtää mitään. Pistorasiat sijaitsi aika mielenkiintoisissa paikoissa, joten Kaisa vietti yhen illan tuolilla seisten ladatessaan kännykkää.

 Kaisa tuholaistorjuntapuuhissa jälleen

Internetyhteys ei toiminut kovin hyvin uudessa  huoneessa, joten siirryttiin terassille läppäreiden kanssa nautiskelemaan paikallisesta juomasta ja seurasta, hyönteisistä ja pienestä söpöstä rotasta. Olut on kuin kahvi ilman sokeria, kaikkeen tottuu pakon edessä. 

Seuraavana aamuna oli edessä muutto uuteen hotelliin. Koska kaikki tiet meidän lähellä tuppaa olemaan yksisuuntaisia, taksikuski vinkkasi että on paljon kannattavampaa kävellä, kun on vielä "ihan lyhyt" matkakin. Siellä me sitten vaellettiin päämäärättömästi pitkin kujia rinkkojen ja reppujen ja muovikassien kanssa. Soijaa pukkas senverta ettei vaatteet oo vielä kaks päivää myöhemminkään kuivunu. Tosin täällä ei kyllä kuivu mikään ikinä. Löydettiin kuitenkin pesula tien toiselta puolelta ja heitettiin vaatteet sinne n. 0,7e/kg hintaan.

Uus hotelli sijaitsee, ah niin sopivasti, samalla kadulla baarien kanssa. Me ei OIKEESTI tiedetty sitä etukäteen. Hinta yöltä on puolet halvempi, vaikka niin on kyllä huonekin puolet pienempi. Tästä uudesta huoneesta ei valitettavasti ehditty ottamaan kuvaa, sillä kaikki aika on mennyt vaatteiden tarkkaan niputtamiseen pitkin sitä vähäistä lattia- ja pöytäpinta-alaa mikä huoneesta löytyy. Hinta-laatusuhteeltaan hotelli on hyvä, vaikkei ovi aina aukeakaan ja käytävällä lentelee lepakoita. Syy tähän lienee meneillään oleva lisäsiiven rakennus. Hotellista puuttuu ainaki osittain yks ulkoseinä, mutta onneks työmiehet poraa ja sirkkelöi aamusta iltaan, joten eiköhän ongelma saada korjatuksi vielä tällä vuosisadalla.

Ei aukea. Ei sitten millään.

Aika täällä kuluu tosi nopeesti. Päivät menee rannalla ja illat erilaisissa ravintoloissa. Minkäs
teet. Mä en oikeen pidä paikallisesta/aasialaisesta ruoasta, joten oon pysytelly toistaiseks kansainvälisillä vesillä ruokailuiden suhteen.

Kaikenlaisia kaupustelijoita rannalla riittää. "Ei kiitos", ei merkitse mitään. Ei myöskään auta esittää ettei huomaa, koska silloin ne istuu sun pyyhkeelle tai kengille tai syliin, ja varmasti huomaat. Onneks me ollaan opiskeltu vähän balia ja ne luovuttaa puolet nopeemmin kun luulee että ollaan oltu saarella pidempäänkin.

Parina iltana ollaan jääty rannalle kattomaan auringonlaskua. Sillon sinne kokoontuu ihan sikana ihmisiä (pariskuntia ja me) istuskelemaan ja nauttimaan auringonlaskusta (Bintangista). Kun aurinko on laskenu, rannalle tulee pilkkopimeetä. Ja koiria. Joka päivä joku ampuu raketteja ja jengi kuuntelee musiikkia pienissä porukoissa ja hengailee.

Rahalla saa ja hevosella pääsee.

Tänään me käytiin seikkailemassa läheisessä ostoskeskuksessa. Löydettiin sieltä ruokakauppa, siis sellanen Prisman kokonen missä oli lähinnä paikallisia. Siellä myytiin ihan mitä vaan mitä olis voinu toivoa, paitsi ruisleipää ja rahkaa. Nyt meidän loppuvuos on turvattu, kuhan päästään muuttamaan omaan kotiin ja kokkailemaan mitä halutaan. Ulkona syöminen ei tosiaankaan oo täällä kallista, mutta en usko että jaksan enää  montaa viikkoa pasta bolognesea. Löydettiin kauppakeskuksesta myös vihdoin hiuslakkaa. Ilman sitä ja fööniä meillä on ollu aika mielenkiintosia kampauksia. Tosin mulla oli kyllä turvallisempi olo ku Kaisa näytti vähän japanilaiselta pojalta roikkuvine hiuksineen. 

Reissun pelottavin hetki kohtilentävän lepakon jälkeen (meiltä kesti muuten n. 0,2 sek maastoutua Kaisan kanssa hotellikäytävän lattialle ja hotellin siivoojalla oli aika hauskaa) oli tänään kun kävelin samalla puolella katua yhen torakan kanssa. Täällä kaikki hyvin siis!

 Life is good.

- N&K