Girls just wanna have fun

Yks tän reissun ehdoton rikkaus on ollu uudet ihmiset joihin ollaan tutustuttu. Jotenkin kaikki täälläpäin maailmaa on niin paljon avoimempia ja halukkaampia tutustumaan toisiinsa. Jopa suomalaiset, kun ne vie tarpeeks kauas kotoa, alkaa ihan uudella tavalla sosialisoimaan muiden kanssa. Ollaan tavattu niin paljon ihania ihmisiä, että ahdistaa valmiiks kotiinlähtö ja kaikkien hyvästeleminen. Muutenkin täällä kun lähes kaikki on vaan käymässä, saa vähän väliä hyvästellä jonkun. Jotenkin tuntuu hölmöltä, että Suomesta lähteminen oli niin vaikeeta. Me kuitenkin tullaan (ainaki näillä näkymin) takasin joku päivä. Niissä keneen tutustut täällä on se huono puoli, ettet välttämättä oikeesti nää niitä enää ikinä. 

Mun surffaukset on nyt surffattu

Uusiin ihmisiin tutustuminen on kuitenkin sen verran raskasta tämmösille tavalliselle suomalaiselle, että koettiin Kaisan kanssa tarpeelliseks viettää vuorokausi ihan kahestaan. Pojat lähti pariks päiväks seikkailemaan Ubudiin, joten koko villa oli meidän käytössä. Torstaina me sitten käytiin illallistamassa pitkän kaavan mukaan yhessä italialaisessa raflassa ja mentiin ennen kymmentä nukkumaan. 

Perjantaina aamulla me lähettiin skobailemaan Uluwatuun. Paikka oli uskomattoman kaunis, tosin uiminen oli vähän haasteellista aallokon ja kallioiden takia. Istuskeltiin lounaalla raflassa ja puitiin sitä, miten vieläki on vaikea uskoa, että tää on oikeesti meidän arkea nyt. 

Kaisa peukuttaa hyvän asian puolesta 

Vihdoin muutaman viikon jälkeen alkaa päästä irti siitä negatiivisesta ajattelutavasta, mikä aluks oli joitain paikallisia asioita/tapoja kohtaan. Niin monet asiat täällä tehään täysin päinvastoin ku Suomessa, mutta onneks oikeella asenteella siihen tottuu. On ihan turha yrittää kiirehtiä mihinkään tai suunnitella tekemisiä nykyhetkeä pidemmälle. Ollaan opittu ajattelemaan, ettei pikkujutuilla niin väliä, kunhan saadaan olla täällä. Ei haittaa, jossei me tiedetä mihin ollaan menossa tai miten sinne pääsee. Jos me eksytään tai myöhästytään jostain tapahtumasta, me tehään jotain muuta. Aikataulut on semmonen juttu, joka kannattaa ihan rehellisesti vaan unohtaa. 

Myös mua ja Kaisaa tää on lähentäny hirveesti. En olis ikinä voinu kuvitella, että jostain ihmisestä voi tulla niin läheinen tälläsessä ajassa, mitä me ollaan tunnettu. Uskon, että nyt ollaan menty sen rajan yli, jolloin ongelmat ois ilmenny jos niitä on tulossa. Tottakai me tehään asioita erilailla, mutta silti halutaan niin samoja juttuja, että meillä on yhdessä tosi helppoa. Ja kivaa. Todella kivaa. Me syödään aina samaa ruokaa, käytetään samoja ilmeitä ja puhutaanki ku yhestä suusta, joka ihan vähän ärsyttää muita. Kaisa jaksaa edelleen kolmen viikon jälkeen pelastaa mut jokaisen hyönteisen kynsistä suurella ymmärryksellä ja sydämellä. Se on suurelta osin myös Kaisan ansiota, että mulla on hyvä olla täällä. 

A match made in heaven.